Yleisönosastokirjoitus sanomalehti Kalevassa 9.10.2016.
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta käsitteli 29.9. olleessa kokouksessaan vastausta Matti Roivaisen valtuustoaloitteeseen ” Selvityspyyntö siirtymisestä Windows-käyttöjärjestelmästä avoimen lähdekoodin käyttöön kaikissa Oulun kouluissa”. Päätöksenteon helpottamiseksi kokouksen tukimateriaalina oli käytettävissä konsulttityönä laadittu kokonaisvaikutusten arviointiraportti.
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan tietyt päättäjät ovat julkisuudessa teilanneet raportin vaikeaselkoisena ja ovat kyseenalaistaneet sen johtopäätökset. Raportissa päädyttiin suosittelemaan Windows –käyttöjärjestelmässä pysymistä ja annettiin mm. useita suosituksia Oulun tietotekniikan toiminnan kehittämiseksi ja koulujen verkkojen parantamiseksi.
Julkinen keskustelu aiheen ympärillä on jumiutunut käyttöjärjestelmäkeskusteluksi ja laskennallisten säästöjen etsimiseksi. Raportista selviää kuitenkin että varsinaiset haasteet ovat muualla kuin käytettävässä käyttöjärjestelmässä. Sekä Linux –koulujen että Windows –koulujen opettajat nostivat käyttöjärjestelmää tärkeämmiksi seikoiksi modernit langattomat tietoliikenneyhteydet, toimivan ekosysteemin, käyttöön soveltuvat välineet ja riittävät tukipalvelut sekä koulutuksen.
Opettajien ja rehtorien vastaukset selvitysmiehen aineistonkeruuseen osoittavat että päätöstä ei olla tekemässä pelkästä käyttöjärjestelmästä vaan laajemmasta kokonaisuudesta. Oulun kaupungin kouluissa on käytetty nyt yli vuosikymmenen ajan Microsoft O365 Education –pilvipalvelua joka tarjoaa oppilaille ja opettajille nykyaikaiset työkalut ryhmä- ja yksilötyöskentelyn tueksi. Samoin ns. Linux –pilottikouluissa on käytetty jo pitkään Googlen Apps For Learning –pilvipalvelua joka tarjoaa vastaavanlaiset välineet kuin O365.
Raportin ongelma on se, että siinä ei käsitellä lainkaan näitä oppimisen- ja opettamisen kannalta keskeisiä pilvityökaluja jotka todellisuudessa muodostavat päätelaitteiden ohjelmistojen kanssa opetustoimen kannalta relevantin ekosysteemin. Käyttöjärjestelmä on tässä tarkastelussa varsin olematon sivuseikka.
Oulun kaupunki on useiden vuosien ajan täydennyskouluttanut omia opettajiansa hyödyntämään Microsoftin (pilvi)ekosysteemin osasia mielekkäällä tavalla opetuksen ja oppimisen tukena, mahdollinen Linux-siirtymä veisi pohjan tältä jo tehdyltä työltä.
Olen saanut useita yhteydenottoja opettajilta jotka ovat huolissaan siitä kuinka heidän oppimateriaaleille ja/tai oppimisympäristöille kävisi mahdollisen Linux –siirtymän yhteydessä. En osaa heille sanoa varmuudella mitään, sillä pilvipalveluiden kohtaloa tai osuutta kokonaisuudesta ei raportissa käsitellä lainkaan.
Käyttöjärjestelmäkeskustelun lopputuloksesta riippumatta suosittelen Oulun kaupunkia vakavasti harkitsemaan molempien keskeisten pilvipalveluiden sallimista kaikissa Oulun kaupungin kouluissa – opettajalla ja oppilailla tulisi olla siihen mahdollisuus. Vuonna 2016.
Jari Laru, KT, yliopistonlehtori, teknologiatuettu oppiminen ja opetus.