fbpx

Politiikka

Olen ollut politiikassa mukana koko 2000-luvun. Tervetuloa tutustumaan polittiseen ajatteluuni!

Minä vuonna 2017 tultuani valituksi Oulun kaupunginvaltuustoon.

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus on kiinnostanut minua pienestä pitäen. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Raahessa, jossa vasemmiston ja oikeiston “mittelöinti” oli arkipäivää ja näkyi mm. tiheänä lakkoiluna terästehtaalla.

Poliittinen herääminen

Kirjoitin ensimmäisen mielipidekirjoitukseni yläaste-ikäisenä vietnamin venepakolaisten ottamisesta Raaheen ja toisen lukioikäisenä Saloisten kirjaston sulkemiskaavailuja vastaan. Lukiolaisena toimin oppilaskunnan puheenjohtajana, jolloin vastustimme ruokailun muuttumista maksulliseksi lakolla ja kaupunginjohtajalle viedyllä adressilla.

En pitänyt toimintaani tuolloin poliittisena, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt sen olleeni sitä. Vuosituhannen vaihteessa toimin ainejärjestö- ja ylioppilaskuntatehtävissä, josta siirryin varsinaisesti politiikan pariin.

Olen saanut tutkijakoulutuksen ja luokanopettajankoulutuksen. Taustoistani johtuen olen erinomainen puhuja ja mielipiteidenmuodostaja. Väittely on tieteelle ominainen tapa toimia, mutta niin se on myös poliittisen keskustelun ytimessä. Luokanopettajakoulutus puolestaan antoi hyvät valmiudet toimia ihmisjoukkojen kanssa eri rooleista käsin.

Ensimmäiset vuosikymmeneni politiikassa

Kahden vuosikymmenen aikana olen ennättänyt toimia ainakin koululautakunnassa, nuorisolautakunnassa, hyvinvointilautakunnassa ja lähidemokratiatoimikunnan puheenjohtana.

  • Kuntavaalit 2000: Opetuslautakunnan jäsen, Raahe
  • Kuntavaalit 2004: Nuorisolautakunnan jäsen, Oulu
  • Kuntavaalit 2008: Varavaltuutettu, hyvinvointilautakunnan jäsen, Kiiminki
  • Kuntavaalit 2012: Varavaltuutettu, lähidemokratiatoimikunnan puheenjohtaja, Oulu
  • Kuntavaalit 2017: Valtuutettu, sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsen, maakuntavaltuuston varajäsen, Oulu

Kunnallisten luottamustehtävien ohella olen toiminut sekä Merikosken että Kiimingin kokoomuksen puheenjohtajana ja Oulun Pohjoisen Kokoomuksen hallituksen jäsenenä.

Lisäksi olen ollut Oulun Kokoomuksen kunnallisjärjestön hallituksen jäsen. Näiden ohella olen toiminut vaaleissa eri äänestysalueilla vaalilautakuntien jäsenenä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtana.

Olen pitänyt politiikkaa hyvin mielenkiintoisena elämäntapana ja toiveena on jatkaa sen parissa niin kauan kuin siivet kantavat.

To be continued.. (muut luottamustehtävät jne)

Verified by MonsterInsights