Mielipidekirjoitukseni koskien ICT-sektorin merkitystä ja TST-tiedekunnan merkittävyyttä. Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Kalevassa 10.2.2022
Avainsana: oulun yliopisto
Oulun yliopiston kollegio järjestäytyi 13.1.2022
Pidin puheenvuoron kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.4.2021 kohdassa §7. Selvitys Oulun yliopiston sijoittumisesta Raksilan alueelle
Muutama yleisnäkymä opetustilaan Tässä artikkelissa luon yleiskatsauksen tiedekuntamme digiluokkaan. Digiluokka on 24/7 tila, jossa tilassa vapaasti olevat välineistöt ovat opiskelijoiden vapaassa käytössä. Osa opetusvälineistöstä on kulunvalvonnan tai murtohälytyksen piirissä, koska kuka tahansa pääsee omalla kulkukortillaan tilaa käyttämään. HOX 🙂 Valitettavasti etäopetus on jatkunut Oulun ylipistossa(kin) pitkään, joten tila on alkanut muuttua varaston ja poikamiesboksin risteytykseksi…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja yleisö. Oulun yliopisto on ensimmäinen korkeakoulu maassamme, jossa teknillinen korkeakoulu ja perinteinen tiedeyliopisto yhdistettiin. Tavoitteena oli, että eri tieteenalat vuorovaikuttaisivat monitieteisesti keskenään yhdessä kiinteässä kokonaisuudessa. Linnanmaan kampuksen arkkitehtoninen idea on ollut tukea tätä monitieteisyyttä, eikä vastaavaa toiminnallista kokonaisuutta ole kyetty luomaan missään muualla maassamme. Se on kilpailuetu verrattuna muihin yliopistoihin…
Kaleva julkaisi 30.10. keskustakampusta käsittelevän artikkelin, jossa kerrattiin jo keväällä julkaistuja yliopiston rakennuskonsulteilta saamia alustavia laskelmia. Puolen vuoden aikana asiaa ei ole analysoitu niin, että lukujen taakse katsottaisiin. Konsulttien luvut eivät esimerkiksi huomioi Linnanmaalla tehtyjä laajoja peruskorjauksia. Konsulttilukuja vastaan olisi ollut hyvä saada Linnanmaan kiinteistön omistajan, SYK:n, näkemys asiasta. SYK on investoinut kampukseen lähes 100 miljoonaa…
Mielipidekirjoitus on julkaistu Sanomalehti Kalevassa 8.8.2020 otsikolla “Yliopistoa ja ammattikorkeakoulua yhdistettiin kalliisti – yhteiskunta on investoinut Linnanmaan kampukseen kymmeniä miljoonia” (kaleva.fi/yhteiskunta-on-investoinut-linnanmaan-kampukseen-k/2765024) Oulun ammattikorkeakoulun muuttopäätös vuonna 2016 Linnanmaan yliopistokampukselle käynnisti poikkeuksellisen laajan muutto- ja peruskorjausruljanssin. Ammattikorkealle remontoitiin tilat Julinia- ja Snellmania-rakennuksiin, minkä vuoksi humanistinen ja kasvatustieteiden tiedekunta saivat puolestaan peruskorjatut tilat toisaalta yliopistosta. Jotta tämä oli mahdollista,…
Oulussa on käyty viime aikoina keskustelua Oulun yliopiston suunnitelmista rakentaa kampus Raksilaan. Perusteluina on käytetty väestöennusteita, opiskelijarekrytointia, kaupungin keskustan näivettymistä ja reagointia ilmastonmuutokseen. Nämä kaikki ovat seikkoja, joiden on nähty ratkeavan siirtämällä yliopiston toiminnat keskustaan. On kiinnostava kysymys, kuinka visio voidaan rakentaa uhkien varaan? Millainen olisi mahdollisuuksien varaan rakentuva visio? Oulun yliopistossa tiedeyliopisto ja teknillinen korkeakoulu…
”Mikä on se malli, johon visio yliopistosta keskustassa perustuu? Voiko ainoa peruste olla yliopiston maksama vuokrataso?”
Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Kalevan Mielipiteitä -palstalla 25.11.2016 Pentti Koivunen, lehtori emeritus vaati kolumnissaan (Kaleva23.11) meitä kasvatustieteilijöitä ja humanisteja kieltäytymään luovuttamasta nykyisiä tilojamme Oulun ammattikorkeakoulun käyttöön. Koivusen näkemykset ovat ymmärrettäviä, sillä onhan hän ollut tiloja suunnittelemassa n. 25 vuotta sitten humanistien edustajana. Kasvatustieteen osalta voi todeta, että nykyiset tilat suunniteltiin ja toteutettiin edellisen laman aikana…