fbpx

Opetusportfolio

Opetusportfolioni, joka on päivitetty vuoden 2025 alussa

Jari Laru, KT, yliopistonlehtori, teknologiatuettu oppiminen ja opetus

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto

  • Kasvatustieteiden tohtori, KT
    Oulun yliopisto. Kasvatustiede, jatkotutkintokoulutus. Valmistumispäivämäärä 21.11.2012
  • Kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja, KM
    Oulun yliopisto. Kasvatustiede, teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus.
    Valmistumispäivämäärä 14.5.2003

Pedagoginen ajattelu

Olen kiinnostunut teknologian hyödyntämisestä opetuksen ja oppimisen tukena

Olen ollut aina kiinnostunut teknologian hyödyntämisestä oppimisen ja opettamisen tukena. Erilaiset välineet ja sovellukset ovat kognitiviivisia työkaluja, joiden avulla ihmiset voivat tukea omaa ajatteluaan ja yhteisöjään.

Oppiminen on yhteisöllistä ja ongelmanratkaisuun perustuvaa

Suunnittelen opetukseni siten, että oppilaat työskentelevät ryhmissä ja tehtävistä suoriutuminen vaatii yhteisöllistä ongelmanratkaisua sekä erilaisten teknologisten välineiden ja sovellusten hyödyntämistä osana työskentelyä.

Pedagoginen koulutus

Opettajankelpoisuus vuonna 2003

Olen opiskellut teknologiapainotteisessa luokanopettajankoulutusohjelmassa vuosina 1997-2003 ja saanut opettajan kelpoisuuden keväällä 2003.

  • Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö (luokanopettajaopinnot, 2003);Opettajankelpoisuus (60op)
  • Tietojenkäsittelytieteen sivuainekokonaisuus, Oulun yliopisto

Jatko-opinnot koulutusteknologian kontekstissa

Tein jatko-opintoni kansallisessa oppimisympäristöjen monitieteisessä tutkijakoulussa (OPMON), jota johti prof. Erno Lehtinen.

  • Kasvatustiede, jatkotutkintokoulutus (2003-2012), Oulun yliopisto
  • Koulutusteknologia, aineopinnot, Oulun yliopisto

Opetus- ja ohjauskokemus

Opetuskokemus

Opetetut opintojaksot

Oikealla oleva luettelo kursseista osoittaa, että olen kahden vuosikymmenen aikana ollut vastuuhenkilö ja opettaja usealla eri opettajankoulutuksen kurssilla. Kurssit on tarkastettu kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan nykyisistä ja entisistä opetussuunnitelmista. Punaisella merkityt kurssit ovat jatkuneet vuodenvaihteeseen saakka.

Luettelosta voi myös havaita, että pääosa kursseista on digitalisaation ja opettajuuden leikkauspisteessä, näin on ollut koko työurani ajan. Olen saanut käytännössä opettaa niitä asioita, jotka ovat kiinnostaneet minua aina.

Olen opettanut koko opetusurani ajan myös englanninkielisillä opintojaksoilla. Opinnot ovat olleet osa tiedekuntamme LET-maisteriohjelman ja koulutusteknologian sivuaineen opetusta.

Toiminta opettajatuutorina / HOPS-ohjaajana

Olen toiminut useina eri vuosina omaopettajana tiedekuntamme opiskelijoille.

Opiskelijoiden oppimista ja osaamista edistävät opetus- ja ohjauskäytänteet

Olen opettanut vuodesta 2018 lähtien yhteisöllistä ongelmanratkaisua tukevassa digiluokassa. Opetustila on suunniteltu tiedekunnan tilamuutosten yhteydessä ideoideni pohjalta.

Olen ollut mukana myös seuraavissa SYK:n tilahankkeissa:

  • Luentosali L2: pienryhmätyöskentelyä ja luennoitsijan vapaata liikkumista tukeva opetustila. Merkittävä parannus luentojen toteuttamiseen.
  • Leaforum I ja II: oppimisen ja opetuksen tutkimusta ja kehittämistä palveleva monimimuotoinen infra
  • Kollaboraatiokuutiot: pienryhmätyöskentelyä tukevia kuutioita 6kpl

Oppimateriaalien, fyysisten ja virtuaalisten oppimisympäristöjen ja menetelmien hyödyntäminen

Olen hyödyntänyt erittäin monipuolisesti saatavilla olevia virtuaalisia (digitaalisia) oppimisympäristöjä ja niitä tukevia menetelmiä.

  • Digipedagogiikkaa tukevat sovellukset, välineet, ympäristöt ja materiaalit
  • STEAM toimintamallia tukevat sovellukset, välineet, ympäristöt ja materiaalit
Suomenkielinen opetus (puuttuu STEAM)

Yleisopinnot

  • 410014Y Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä 3op
  • 410017Y Multimedia oppimisprojektina, 2op
  • 410017Y: Digitaalinen media opetuksessa ja oppimisessa, 2 op
  • 405028Y: Teknologiatuettu oppiminen ja opintoihin orientoituminen, 5 op
  • 405021Y Tietotyö pedagogisena haasteena
  • 050091A Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa ja opiskelussa
  • ay410014Y Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä (AVOIN YO)

Aineopinnot

  • 405033A: Vuorovaikutus opiskelussa ja opettajan työssä, 3 op
  • 407059A: Uusi teknologia ja tämän vuosisadan ydintaidot, 5 op
  • 407060A: Oppimateriaaliprojekti, 5 op
  • 407061A: Avoin workshop, 5 op
  • 407062A: Ohjelmointi perusopetuksessa, 5 op

Syventävät opinnot

  • 408017S: Pedagoginen seminaari III: Minä opettajana yksin ja yhdessä, 3 op
Englanninkielinen opetus

Perusopinnot

  • 418025P: Learning Environments & Technologies, 5 op

Syventävät opinnot

  • 413314S: Designing Technology-Enhanced Learning, 5 op (2011-2015)
  • 413325S: Emergent Technologies, 5 op

Ohjauskokemus

Toimiminen perustutkinto-opiskelijoiden virallisesti nimettynä ohjaajana

Olen toiminut perustutkinto-opiskelijoiden virallisesti nimettynä ohjaajana vuodesta 2013 saakka, eli siitä saakka kun väitöskirjani valmistui.

Ohjattuja opinnäytteitä on sen verran paljon, että tietokannat ja tilastointitavatkin ovat ehtineet muuttua. Nykyisin käytössä olevaan Laturi palveluun on arkistoitu töitä vasta vuodesta 2021 alkaen.

Ohessa on laturi.oulu.fi palveluun tallentuneet tiedot

Toimiminen jatko-opiskelijoiden virallisesti nimettynä ohjaajana

Toimin tällä hetkellä viiden jatko-opiskelijan virallisesti nimettynä ohjaajana. Voin toimia toistaiseksi vain 2. ohjaajana, koska minulla ei ole vielä dosentin pätevyyttä.

Pro gradu tutkielmat (vuodesta 2021, Laturin arkiston perusteella)
  • Pääohjaaja: 25 valmista tutkielmaa
  • Tarkastajana: 46 valmista tutkielmaa
Kandidaatin tutkielmat (vuodesta 2021, Laturin arkiston perusteella)
  • Ohjaaja: 29 valmista tutkielmaa
Väitöskirjat
  • 5 jatko-opiskelijaa ohjattavana, kukaan ei ole vielä väitellyt

Opetuksen ja ohjauksen kehittäminen

Oppimisympäristöjen kehittäminen – yliopistotaso

Olen ollut mukana kehittämässä Oulun yliopiston digipedagogiikkaa aluksi tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön kehittämisryhmän puheenjohtajana ja myöhemmin DIGIT-ryhmän jäsenenä.

Ollessani kehittämisryhmän puheenjohtajana yliopistossamme otettiin käyttöön Microsoftin ja Googlen opetusta tukevat pilvipalvelut sekä luotiin suuntaviivat nykyiselle digitutor-järjestelmälle.

Myöhemmissä luottamustehtävissä, esim. DIGIT-ryhmässä, olen ollut mukana mm. valitsemassa yliopiston verkko-oppimisympäristöä. Olen myös ollut tietohallinnon ja tilahallinnon tukena kehitettäessä Oulun yliopiston av-välineistöä sekä digitaalisia opetusratkaisuja.

Oppimisympäristöjen kehittäminen – tiedekuntataso

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta muutti vuonna 2018 uusiin tiloihin. Muuttoa edeltäneessä suunnittelu- ja peruskorjausprojektissa tehtiin merkittäviä tilamuutoksia, joiden avulla varmistettiin tilojen soveltuvuus tarkoituksiimme.

Olin aktiivisesti mukana erityisopetustilojen työryhmässä varmistaakseni, että tiloista tulee modernit ja pedagogisesti tarkoituksenmukaiset.

Olen ollut myös mukana kehittämässä LeaForum tutkimusinfraa, jonka tilat mahdollistavat oppimisen ja vuorovaikutuksen tutkimuksen edistyneillä tutkimusmenetelmillä.

Olen ollut vuosien ajan osavastuussa tiedekunnan esitystekniikasta ja iOS (ipad) laitteista. Olen myös ottanut käyttöön 3D-tulostimia ja laserleikkurin sekä vastannut niiden ylläpitämisestä.

Oppimateriaalien kehittäminen

Olen taitava tekemään erilaisia oppimateriaaleja, jotka voivat olla verkkosivuja, esityksiä, videoita, äänitiedostoja tai muita soveltuvia kokonaisuuksia.

Kehitin materiaaleja myös koronakriisin aikana. Heti alussa kävi selväksi, että opettajat tarvitsevat tukea digivälineiden käytössä. Käynnistin nopealla aikataululla materiaalin tuotannon sekä haastattelin viikottaisessa suorassa lähetyksessä tunnettuja digipedagogeja. Olin mukana myös Wikikirjastoon tehdyssä etäopetuksen näytön paikka-oppaassa

Oman kehitystyön näkyväksi tekeminen

Olen useiden kansallisten digitaalisten välineiden opetuskäyttöön liittyvien yhteisöjen ylläpitäjä ja perustaja, joista merkittävimmät ovat: tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa (yli 20.000 jäsentä) ja Microsoft Office365 oppimisessa ja opetuksessa. (yli 10.000 jäsentä).

Olen jakanut koko työurani ajan esitykset, kurssien sivustot ym. opettajayhteisölle aina kun se on ollut mahdollista. Esityksiäni löytyy mm. Slideshare-palvelusta, LinkedIN profiilistani ja AOE.fi sivustolta.

Opetusyhteistyö ja yhteisöllinen opetuksen kehittäminen

  1. Olen ollut mukana STEAM in Oulu verkostossa alusta saakka ja olemme kehittäneet yhdessä kaupungin kanssa STEAM toimintaa kaupungissa (tehtävä sivuaineen vastuuhenkilönä)

    Nyt teen vastaavaa työtä kansallisesti Generation AI hankkeen puittessa tekoälyn kontekstissa toimiessani hankkeen vuorovaikutusasiantuntijana.
  2. Olen interaktiivinen tekniikka koulutuksessa (ITK) johtoryhmän jäsen ja mukana OPH:n digipedagogiikan verkostojen verkoston toiminnassa
  3. Olen ollut kaksi kautta Oulun yliopiston koulutusneuvostossa ja vaikuttanut siitä tehtävästä Oulun yliopiston tiedekuntarajat ylittävään opetuksen kehittämiseen

    Olen ollut myös Oulun yliopiston tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen kehittämisen työryhmän puheenjohtaja ja lukuisten sitä edeltäneiden ja sitä seuranneiden vastaavien ryhmien jäsen
  4. Olen mukana TKAEDITE hankkeessa, jossa kehitämme KOSOVOn ja ALBANIAn kansallista tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelmaa, sekä kehitämme opettajankoulutusta.

    Olen ollut mukana myös useissa hankkeissa vuosien aikana, joiden tavoitteena on ollut kehittää opetusta, oppimista tai koulutusteknologiaa.
Verified by MonsterInsights