Arvoisat lukiolaiset, kerron teille korona-ajan nuorille terveiset lama-ajan nuorelta. Kun aloitin Saloisten lukion ensimmäisellä luokalla vuonna 1991, tapahtui jotain käsittämätöntä, nimittäin Neuvostoliitto romahti. Se kertakaikkiaan lakkasi olemasta. Tämä oli meille kaikille yhtä aikaa ilon, hämmennyksen ja järkytyksen aikaa. Nimittäin idänkaupan myötä romahti maamme talous, meille tärkeästä idänviennistä jäi jäljelle vain 20%. Kauppa muuttui dollaripohjaiseksi. Monia…
Kategoria: Muut
Oulun yliopiston kollegio järjestäytyi 13.1.2022
Tammikuussa 2018 kävin kempeleläisten kutsumana kertomassa jääliläisten “lietesaagasta”
Tässä puheessa tiedustelin mm. Jäälin urheilualueen ja Jääli-Hönttämäki ulkoilureitin perään. Tuolloin toimin Jäälin asukasyhdistyksen puheenjohtajana, lähidemokratiatoimikunnnan puheenjohtajana ja Oulun kaupunginvaltuutettuna.
Oulun monikuntaliitoksen valmisteluihin kuului useita kuulemistilaisuuksia. Ohessa video joukkoliikennettä käsittelevästä kommentistani 11.5.2011 pidetystä kuulemistilaisuudesta. Käytin repliikkipuheenvuoron joukkoliikennettä käsittelevässä keskustelussa.