fbpx
Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset Poliitiikka

Asukasvaikuttaminen koetaan puutteelliseksi

Julkaistu Sanomalehti Kalevan yleisönosastossa 14.2.2017 Kalervo Ukkola liittyi Kalevassa (9.2.) Hietasaaren kaavoituksesta valittaneiden joukkoon epäilemällä, että Hietasaaren kaavoitukseen liittyy osallisuusongelmia. Kaavoitukseen liittyen ei olisi kuultu kuin yksittäisiä tahoja erikseen. Kaavoitus on kuitenkin se osa-alue kunnallisesta päätöksenteosta, jossa kuntalaisten osallistumisesta- ja vuorovaikutusmenetelmistä on säädetty velvoittavalla lainsäädännöllä (maankäyttö- ja rakennuslaki 63§). Hietasaarenkin kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma löytyy…

Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset Oppimisympäristöt ja tilat Teknologiatuettu oppiminen ja opetus

Ihmistieteille uudet tilat osallistavassa suunnitteluprosessissa?

Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Kalevan Mielipiteitä -palstalla 25.11.2016 Pentti Koivunen, lehtori emeritus vaati kolumnissaan (Kaleva23.11) meitä kasvatustieteilijöitä ja humanisteja kieltäytymään luovuttamasta nykyisiä tilojamme Oulun ammattikorkeakoulun käyttöön. Koivusen näkemykset ovat ymmärrettäviä, sillä onhan hän ollut tiloja suunnittelemassa n. 25 vuotta sitten humanistien edustajana. Kasvatustieteen osalta voi todeta, että nykyiset tilat suunniteltiin ja toteutettiin edellisen laman aikana…

Kategoriat
Kaleva Käyttöjärjestelmät, pilvipalvelut ja ekosysteemit Mielipidekirjoitukset Poliitiikka Teknologiatuettu oppiminen ja opetus

Käyttöjärjestelmä varsin olematon sivuseikka

Oulussa on käyty edellisellä ja tällä valtuustokaudella välillä isoillakin kirjaimilla keskustelua koulujen käyttämästä “käyttöjärjestelmästä” (joka kattaa paljon muutakin)

Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset

Lähidemokratia ja tasa-arvotyö ovat keskiössä uutta peruskuntaa rakennettaessa

Perjantain Kalevassa 23.9.2016 Taina Pitkänen-Koli ja Terttu Kuusela kirjoittivat tasa-arvosta ja lähidemokratiasta Oulun Naisunioni ry:n nimissä.Oulun kaupunginhallituksen kehittämisjaosto piti 20.9. kokouksen, jossa päätettiin tasa-arvo- ja lähidemokratiatyössä olevien henkilöstöresurssien ja määrärahojen siirtämisestä sivistys- ja kulttuurilautakunnan alaisuuteen. Näin tehdään, mutta tasa-arvoasiat jäävät edelleen kaupunginhallituksen alaisuuteen, kun se vahvistaa toimikuntien jäsenten valinnat. Mikäli näin ei olisi tehty, olisi…

Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset

Jäälin urheilualueen rakennustyöt on aloitettava vuonna 2013

Oulun kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2013 ei sisällä Jäälin urheilualuetta. Hanke on alueellisesti erittäin merkittävä, sillä useat urheiluseurat ja alueen oppilaitokset ovat jo pitkään kärsineet heikkokuntoisista tai puutteellisista harjoitusolosuhteista. Kiimingin kunnan liikuntamenot / asukas ovat vuosien ajan olleet Pohjois-Pohjanmaan kunnistaviiden alhaisimman joukossa. Alueellamme lähiliikuntapaikat löytyvät kyllä kaavoista, mutta ne ovat suurelta osin toteuttamatta. Jäälin urheilualue olisi…

Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset

Kaleva: Kuusamontien varren asukkailla on oikeus kunnallisiin palveluihin

Sanomalehti Kaleva julkaisi alla olevan mielipiteen 20.10.2012: Toukokuussa 2012 Kaleva julkaisi Korvensuoran asukasyhdistyksen puheenjohtajan kanssa kirjoittamani mielipiteen otsikolla ” Uimahalli ei riitä täyttämään Koillisen suunnan palvelutyhjiötä”. Kirjoituksessamme kuvasimme kuinka kuusamontien suunnalle ollaan valmiita sijoittamaan erilaisia jätteidenkäsittelyyn liittyviä toimintoja, mutta kaupalliset ja kunnalliset palvelut tuntuvat kiertävän alueemme kaukaa. Tilanne on entisestään pahentunut keväästä 2012. Korvensuoran kolmekymmenvuotinen taistelu oman…

Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset

KALEVA: Uimahalli ei riitä täyttämään Koillisen suunnan palvelutyhjiötä

Alla oleva mielipidekirjoitus on julkaistu Sanomalehti Kalevassa toukokuussa 2012 Elisa Koirikivi (Lukijalta 11.5) ja Mikko Sundman (Lukijalta 12.5) vaativat uimahallia osaksi Uuden Oulun koillisen suunnan palveluverkkoa. Kiimingin kunnanvaltuusto on tehnyt samasta asiasta aloitteen viimeisessä kokouksessaan keväällä 2012. Me Korvensuoraj ja Jäälin asukasyhdistysten puheenjohtajat haluamme kuitenkin kohdistaa katseemme alueidemme palveluihin yleisemmällä tasolla. On yleisesti tunnettu tosiseikka…

Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset

Yleisönosastokirjoitus KALEVA 10.3.2012: Hajuista valitetaan, mutta kuuleeko Oulun Vesi?

Toimittaja Liisa Laine kirjoitti uutisjutussaan (Kaleva 7.3.2012), otsikolla ”hajut häiritsevät, vaikkei valiteta”.  Jutun perusteella lukija saattaa saada käsityksen ettei väliaikaisen ympäristöluvan turvin yhdyskuntalietteitä käsittelevän urakoitsijan toiminnassa olisi mitään huomautettavaa. Laineen siteeraaman Oulun Veden johtajan Jouni Lähdesmäen mukaan jääliläiset eivät olisi valittaneet hajuhaitoista muutamaa ihmistä lukuunottamatta. Lähdesmäen esittämä väittämä ei pidä paikkaansa. VRJ:n teettämässä Vasikkasuon mädätyslaitoksen ympäristövaikutusten…

Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset

Vastine uutiseen ”Vasikkasuon biokaasulaitos etenee”

Mielipidekirjoitus julkaistu Sanomalehti Kalevassa lokakuussa 2011 Kaleva kirjoitti uutisjutussaan (Kaleva PÄIVÄ), miten Vasikkasuon biokaasulaitos etenee. Toimittaja Sankala oli käyttänyt juttunsa pohjana Haukiputaan kunnan Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselle tekemää ympäristövaikutusten arviointiselostuksen lausuntoa. Kaleva ei ottanut uutisessaan huomioon kunnan lausuntoon mahdollisesti vaikuttaneita asioita: biokaasulaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa laadituttava yritys VRJ-Järvenpää on Haukiputaalta ja laitos tulisi sijoittumaan Haukiputaan kunnan alueelle, mutta…

Kategoriat
Kaleva Mielipidekirjoitukset

Kalevan yleisönosasto (lokakuu 2011): Vastine uutiseen ”Vasikkasuon biokaasulaitos etenee”

Kaleva kirjoitti uutisjutussaan (Kaleva PÄIVÄ), miten Vasikkasuon biokaasulaitos etenee. Toimittaja Sankala oli käyttänyt juttunsa pohjana Haukiputaan kunnan Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselle tekemää ympäristövaikutusten arviointiselostuksen lausuntoa. Kaleva ei ottanut uutisessaan huomioon kunnan lausuntoon mahdollisesti vaikuttaneita asioita: biokaasulaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa laadituttava yritys VRJ-Järvenpää on Haukiputaalta ja laitos tulisi sijoittumaan Haukiputaan kunnan alueelle, mutta Kiimingin kunnan Jäälin taajaman välittömään läheisyyteen.…

Verified by MonsterInsights