Laru Jari Jukka
Laru, Jari Jukka
Ansioluettelo laadittu 1.1.2025
Keskeiset tutkijaprofiilit
- ORCID: 0000-0003-0347-0182
- ResearcherID: H-3573-2013
- Loop
- Researchgate
- Academia.edu
- Google Scholar
- OuluCRIS
Tutkinnot ja oppiarvot
Kasvatustieteiden tohtori, kasvatustiede
- Oulun yliopisto
- Kasvatustiede, jatkotutkintokoulutus
- Valmistumispäivämäärä 21.11.2012
Kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja
- Oulun yliopisto
- Kasvatustiede, teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus
- Valmistumispäivämäärä 14.5.2003
Kielitaito
Olen opettanut 2000-luvulla lukuisilla englanninkielisillä kursseilla ja ohjannut englanninkielisten opiskelijoiden opinnäytteitä. Tämän ohella olen työskennellyt monikulttuurisessa tutkimusryhmässä, erilaisissa projekteissa sekä tehnyt tutkimusta englanniksi. Englanti on minulle työkieli.
- Suomi: Äidinkieli
- Englanti: Hyvä, opetus- ja tutkimuskieli
- Ruotsi: Tyydyttävä
Työkokemus
Työskentelen teknologiatuetun oppimisen ja opetuksen yliopistonlehtorina Kasvatustieteiden tiedekunnassa Oulun yliopistossa. Olen oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikön (LETLab) alumni. Työskentelin osana LETlab ryhmää aina sen alkuvaiheista vuoden 2024 kevääseen saakka.
Olen erittäin kokenut koulutusteknologian ja tieto- ja viestintätekniikan opettaja
Vastasin vuoteen 2024 saakka tiedekuntamme tieto- ja viestintätekniikan opetuksesta ja siihen liittyvistä kursseista sekä STEAM sivuaineesta. Opetin myös Learning & Educational Technology maisteriohjelman kursseilla “Learning Environments and Tehnologies 10cr” (vuoden 2024 loppuun saakka) ja Emergent Technologies (vuoden 2022 kevääseen saakka).
Nykyään keskityn pääosin tutkimus- ja hanketyöhön
Siirryttyäni Generation Ai STN-tutkimushankkeeseen, työnkuvani on muuttunut merkittävästi. Teen nykyään Generation Ai-hankkeen vuorovaikutusasiantuntijan töitä sekä tutkimusta opettajien ja opettajaksi opiskelevien tekoälylukutaitojen kehittämisestä.
Nykyinen työ
- Yliopistonlehtori, teknologiatuettu oppiminen ja opetus (toistaiseksi voimassaoleva). Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
- Larux tmi, sivutoimista luennointia suomalaisille opettajille, koulutuksenjärjestäjille ja muille toimeksiantajille
Aiempi työkokemus
- Yliopisto-opettaja, tieto- ja viestintätekniikka, Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto
- Tutkijakoulutettava, OPMON tutkijakoulu, Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto
Tutkimusrahoitus ja apurahat
Olen mukana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa projektissa
Olen vuoden 2022 lopusta saakka työskennellyt STN:n rahoittamassa Generation AI projektissa. Hanketta haettaessa tehtävänäni oli tuoda laajat kansalliset verkostoni ja kokemukseni opetusteknologian opettamisesta opettajaopiskelijoille mukaan hankehakuun.
Vuosina 2018-2020 työskentelin EU:n Horizon ohjelmasta rahoitutetussa LEA-hankkeessa
Learning Technology Accelerator hankkeessa tehtävänäni oli toimia teknologia-asiantuntijana ja teknologian opetuskäytön experttinä. Hanke keskittyi opetusteknologian hankintakäytäntöjen kehittämiseen koko EU:n laajuisesti.
Vuosina 2005 ja 2010 sain yksivuotiset apurahat Suomen kulttuurirahastolta
Olen saanut kaksi yksivuotista apurahaa väitöskirjani viimeistelyyn Suomen kulttuurirahastolta.
Tutkimusrahoitus (2000-luvulla)
- Generation AI. Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN). 1.10.2022-30.9.2025. Koordinaattori: Matti Tedre, Itä-suomen yliopisto UEF.
- Learning Technology Accelerator (LEA). EU Horizon 2020 (LEA – 779803). 2018-2020. Koordinaattori: Kati Clements, Jyväskylän yliopisto.
Apurahat
- 2005 Suomen kulttuurirahasto, Urpo ja Maija-Liisa Harvan rahasto. Yksivuotinen apuraha (16400eur)
- 2009. Oulun yliopiston matka-apuraha (1500eur)
- 2010. Suomen kulttuurirahasto, XeroX Oy:n rahasto. Yksivuotinen apuraha (21000eur)
Tutkimuksen tuotokset
Alla on listattu keskeisimpiä julkaisuja tutkimusalueittain.
Tekoälylukutaito ja tekoäly
Laru, J., Celik, I., Kivioja, I. and Mäkitalo, K. (2024), “Learning AI Literacy in Collaborative Projects with an AI Education Tool by Making Machine-Learning-Driven Apps: A Case Study from Finnish Pre-service Teacher Education”, O’Dea, X. and Ng, D.T.K. (Ed.) Effective Practices in AI Literacy Education: Case Studies and Reflections, Emerald Publishing Limited, Leeds, pp. 141-149. https://doi.org/10.1108/978-1-83608-852-320241015 (JUFO 1)
Pope, N., Kahila, J., Laru, J., Vartiainen, H., Roos, T., & Tedre, M. (2024). An Educational Tool for Learning about Social Media Tracking, Profiling, and Recommendation. 2024 IEEE International Conference on Advanced Learning Technologies (ICALT), Nicosia, North Cyprus, Cyprus, 2024, pp. 110-112, doi: 10.1109/ICALT61570.2024.00038. (JUFO 1)
Pope, N., Vartiainen, H., Kahila, J., Laru, J., & Tedre, M. (2024, July). A No-Code AI Education Tool for Learning AI in K-12 by Making Machine Learning-Driven Apps. 2024 IEEE International Conference on Advanced Learning Technologies (ICALT), Nicosia, North Cyprus, Cyprus, 2024, pp. 105-109, doi: 10.1109/ICALT61570.2024.00037. (JUFO 1)
Romero, M. et al. (2024). Manifesto in Defence of Human-Centred Education in the Age of Artificial Intelligence. In: Urmeneta, A., Romero, M. (eds) Creative Applications of Artificial Intelligence in Education. Palgrave Studies in Creativity and Culture. Palgrave Macmillan, Cham. https://doi.org/10.1007/978-3-031-55272-4_12 (JUFO 2)
STEAM toimintamalli ja siihen liittyvät julkaisut
Iwata, M., Pitkänen, K., Laru, J., & Mäkitalo, K. (2020, June). Exploring potentials and challenges to develop twenty-first century skills and computational thinking in K-12 maker education. In Frontiers in education (Vol. 5, p. 87). Frontiers Media SA. https://doi.org/10.3389/feduc.2020.00087 (JUFO 0, oli aiemmin JUFO1)
Milara, I. S., Pitkänen, K., Laru, J., Iwata, M., Orduña, M. C., & Riekki, J. (2020). STEAM in Oulu: Scaffolding the development of a Community of Practice for local educators around STEAM and digital fabrication. International Journal of Child-Computer Interaction, 26, 100197. https://doi.org/10.1016/j.ijcci.2020.100197 (JUFO 1)
Pitkänen, K., Iwata, M., & Laru, J. (2020). Exploring technology-oriented Fab Lab facilitators’ role as educators in K-12 education: Focus on scaffolding novice students’ learning in digital fabrication activities. International Journal of Child-Computer Interaction, 26, 100207. https://doi.org/10.1016/j.ijcci.2020.100207 (JUFO 1)
Vuopala, E., Harmoinen, S., Laru, J., & Näykki, J. (2023). Alakoululaiset yhteisöllisinä oppijoina– Tapaustutkimus 4. luokkalaisten STEAM-projektin kontekstissa . Ainedidaktiikka, 7(1), 51–72. https://doi.org/10.23988/ad.120462 (JUFO 1).
Ohjelmoinnillinen ajattelu, laskennallinen ajattelu, algoritminen ajattelu (Computational Thinking)
Mäkitalo, K., Tedre, M., Laru, J., Valtonen, T., Iwata, M., & Koivisto, J. (2024). Learning Computational Thinking in Co-Creation Projects with Modern Educational Technology: Experiences from Finland. Computational Thinking Curricula in K–12: International Implementations, 189. MIT Press (JUFO 1). https://doi.org/10.7551/mitpress/14041.001.0001
Mobiililaitteiden hyödyntäminen opetuksessa
Laru, J., Näykki, P., & Järvelä, S. (2014). Four stages of research on the educational use of ubiquitous computing. IEEE Transactions on Learning Technologies, 8(1), 69-82. https://doi.org/10.1109/TLT.2014.2360862 (JUFO 2)
Laru, J., Näykki, P., & Järvelä, S. (2012). Supporting small-group learning using multiple Web 2.0 tools: A case study in the higher education context. The Internet and Higher Education, 15(1), 29-38. https://doi.org/10.1016/j.iheduc.2011.08.004 (JUFO 3)
Laru, J., Celik, I., Kivioja, I. and Mäkitalo, K. (2024), “Learning AI Literacy in Collaborative Projects with an AI Education Tool by Making Machine-Learning-Driven Apps: A Case Study from Finnish Pre-service Teacher Education”, O’Dea, X. and Ng, D.T.K. (Ed.) Effective Practices in AI Literacy Education: Case Studies and Reflections, Emerald Publishing Limited, Leeds, pp. 141-149. https://doi.org/10.1108/978-1-83608-852-320241015 (JUFO 1)
Laru, J., & Järvelä, S. (2008). Social patterns in mobile technology mediated collaboration among members of the professional distance education community. Educational Media International, 45(1), 17-32. https://doi.org/10.1080/09523980701847131 (JUFO 1)
Laru, J., Järvelä, S., & Clariana, R. B. (2012). Supporting collaborative inquiry during a biology field trip with mobile peer-to-peer tools for learning: a case study with K-12 learners. Interactive Learning Environments, 20(2), 103-117. https://doi.org/10.1080/10494821003771350 (JUFO 1)
Tutkimustyön ohjaus- ja johtamiskokemus
Toimiminen perustutkinto-opiskelijoiden virallisesti nimettynä ohjaajana
Olen toiminut perustutkinto-opiskelijoiden virallisesti nimettynä ohjaajana vuodesta 2013 saakka, eli siitä saakka kun väitöskirjani valmistui.
Ohjattuja opinnäytteitä on sen verran paljon, että tietokannat ja tilastointitavatkin ovat ehtineet muuttua. Nykyisin käytössä olevaan Laturi palveluun on arkistoitu töitä vasta vuodesta 2021 alkaen.
Ohessa on laturi.oulu.fi palveluun tallentuneet tiedot
Toimiminen jatko-opiskelijoiden virallisesti nimettynä ohjaajana
Toimin tällä hetkellä viiden jatko-opiskelijan virallisesti nimettynä ohjaajana. Voin toimia toistaiseksi vain 2. ohjaajana, koska minulla ei ole vielä dosentin pätevyyttä.
Pro gradu tutkielmat (vuodesta 2021, Laturin arkiston perusteella)
- Pääohjaaja: 25 valmista tutkielmaa
- Tarkastajana: 46 valmista tutkielmaa
Kandidaatin tutkielmat (vuodesta 2021, Laturin arkiston perusteella)
- Ohjaaja: 29 valmista tutkielmaa
Väitöskirjat
- 5 jatko-opiskelijaa ohjattavana, kukaan ei ole vielä väitellyt
Opetusansiot
Olen pedagogiikan ammattilainen
Olen valmistunut vuonna 2003 luokanopettajaksi ja vuonna 2012 kasvatustieteiden tohtoriksi. Olen myös opiskellut oppimisympäristöjen monitieteisessä tutkijakoulussa tehdessäni väitöskirjaa. Edellä mainitut tosiseikat osoittavat, että minulla on korkeakoulukonktekstiin soveltuva pedagoginen osaaminen.
Olen opettanut kahden vuosikymmenen aikana lukuisisilla eri kursseilla.
Oikealla oleva luettelo kursseista osoittaa, että olen kahden vuosikymmenen aikana ollut vastuuhenkilö ja opettaja usealla eri opettajankoulutuksen kurssilla. Kurssit on tarkastettu kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan vanhoista opetussuunnitelmista. Punaisella merkityt kurssit ovat jatkuneet vuodenvaihteeseen saakka.
Luettelosta voi myös havaita, että pääosa kursseista on digitalisaation ja opettajuuden leikkauspisteessä, näin on ollut koko työurani ajan. Olen saanut käytännössä opettaa niitä asioita, jotka ovat kiinnostaneet minua aina.
Olen opettanut koko opetusurani ajan myös englanninkielisillä opintojaksoilla. Opinnot ovat olleet osa tiedekuntamme LET-maisteriohjelman ja koulutusteknologian sivuaineen opetusta.
Olen toiminut tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön kehittämisryhmän puheenjohtajana ja sitä seuranneiden työryhmien jäsenenä
Olen ollut mukana kehittämässä Oulun yliopiston digipedagogiikkaa aluksi tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön kehittämisryhmän puheenjohtajana ja myöhemmin DIGIT-ryhmän jäsenenä.
Noiden ryhmien kaudella yliopistossamme otettiin käyttöön keskeiset pilvipalvelut ja työvälineet sekä luotiin suuntaviivat nykyiselle digitutor-järjestelmälle.
Koronan aikaan tein opettajille suunnattuja tukivideoita- ja sivustoja sekä haastattelin tunnettuja digipedagogeja Youtube-striimissäni
Koronakriisin alussa kävi selväksi, että opettajat tarvitsevat tukea digivälineiden käytössä. Käynnistin nopealla aikataululla materiaalin tuotannon sekä haastattelin viikottaisessa suorassa lähetyksessä tunnettuja digipedagogeja. Olin mukana myös Wikikirjastoon tehdyssä etäopetuksen näytön paikka-oppaassa
Suomenkielinen opetus
Yleisopinnot
- 410014Y Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä 3op
- 410017Y Multimedia oppimisprojektina, 2op
- 410017Y: Digitaalinen media opetuksessa ja oppimisessa, 2 op
- 405028Y: Teknologiatuettu oppiminen ja opintoihin orientoituminen, 5 op
- 405040Y Teknologiatuettu oppiminen ja työskentely, 4 op
- 405021Y Tietotyö pedagogisena haasteena
- 050091A Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa ja opiskelussa
- ay410014Y Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä (AVOIN YO)
Aineopinnot
- 405033A: Vuorovaikutus opiskelussa ja opettajan työssä, 3 op
- 407059A: Uusi teknologia ja tämän vuosisadan ydintaidot, 5 op
- 407060A: Oppimateriaaliprojekti, 5 op
- 407061A: Avoin workshop, 5 op
- 407062A: Ohjelmointi perusopetuksessa, 5 op
Syventävät opinnot
- 408017S: Pedagoginen seminaari III: Minä opettajana yksin ja yhdessä, 3 op
Englanninkielinen opetus
Perusopinnot
- 418025P: Learning Environments & Technologies, 5 op
- 418028P: Learning Environments and Technologies, 10 op
Syventävät opinnot
- 413314S: Designing Technology-Enhanced Learning, 5 op (2011-2015)
- 413325S: Emergent Technologies, 5 op
Palkinnot ja huomionosoitukset
Kansallinen avoimen tieteen palkinto 2020
Kansallisen avoimen tieteen palkinnon sai yliopistonlehtori Jari Laru (Oulun yliopisto). Larulla on pitkä historia avoimuuden puolestapuhujana sekä opetusmateriaalien, – toteutusten ja esimerkkien avoimena jakajana. Hän on opetuksessaan esitellyt avoimuutta opiskelijoille ja pyrkinyt suljettujen ympäristöjen sijaan käyttämään julkisia ja avoimia alustoja opetuksessa. Laru on myös perustanut ammatillisia Facebook-ryhmiä ja toimii tällä hetkellä mm. Tieto- ja viestintätekniikka opetuskäytössä -ryhmän ylläpitäjänä.
Kevään 2020 aikana Jari Laru on tukenut opettajia etäopetuksen toteuttamisessa verkossa striimattujen asiantuntijahaastattelujen ja kokoamiensa etäopetuksen materiaalien avulla. Hän on ollut myös mukana kirjoittamassa avointa Etäopetuksen näytön paikka -opasta.
https://avointiede.fi/fi/ajankohtaista/vuotuiset-avoimen-tieteen-palkinnot-2020-jaettu
Vuoden 2014 tieto- ja viestintätekniikan opettaja, korkea-aste
Jari Laru on erikoistunut tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tutkimukseen ja opetukseen. Hän kehittää ja jakaa osaamistaan paitsi kursseillaan opettajaopiskelijoille myös netissä kaikille opetuksesta kiinnostuneille. Hän hyödyntää ongelmalähtöistä ja tutkivaa oppimista pedagogiikassaan ja tehtävänannoissaan. Tieto- ja viestintätekniikka ei ole hänelle itsetarkoitus vaan muun uudenlaisen oppimisen monipuolinen mahdollistaja. Hän pitää tiiviisti yhteyttä kentän opettajiin, tarttuu heiltä nouseviin ongelmiin ja auttaa nopeasti apua tarvitsevia. Yhdessä kollegoidensa kanssa hän kehittää myös opinnäytetöiden ohjausta.
https://itko.tivia.fi/vuoden-tieto-ja-viestintatekniikkaopettaja/
- Kansallinen avoimen tieteen palkinto 2020. Palkinnon myöntäjä avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallinen ohjausryhmä
- Vuoden 2014 tieto- ja viestintätekniikan opettaja, korkea-aste. Palkinnon myöntäjä IT-Kouluttajat ry
Merkittävimmät muut akateemiset ansiot
Väitöskirjan esitarkastajana toimiminen
- katso laatikosta lisätietoja
Asiantuntija-arvioijana toimiminen tehtäväntäytöissä
- Yliopistonlehtori, oppiminen ja koulutusteknologia
- Yliopisto-opettaja, varhaiskasvatus
- Yliopisto-opettaja, teknologiatuettu oppiminen ja opetus
Tieteellisten yhteisöjen jäsenyydet
- Tutkijoiden ja kansanedustajien seura, jäsen
Jäsenyydet kansallisessa tai kansainvälisessä asiantuntija-, arviointi- tai ohjausryhmässä sekä muut asiantuntijatehtävät
- Interaktiivinen teknologia koulutuksessa konferenssi, ITK, ohjausryhmän jäsen
- Verkostojen verkosto, kuntaliitto/opetushallitus, ohjausryhmän jäsen
- Opettajankoulutusfoorumin digitaalisaatio- ja digipedagogiikkaselvityksen asiantuntijahaastateltava
Tieteellisten julkaisujen arviointitehtävät
- Educational Research Review
- European Journal of Teacher Education
- IEEE Transactions on Learning Technologies
- International Journal of Early Years Education
- Journal of Computer Assisted Learning
Tehtävät korkeakoulujen ja tutkimusorganisaatioiden hallinnossa tai työryhmissä, korkeakouluyhteisölliset tehtävät ja tiede- ja tutkimushallinnon kansalliset ja kansainväliset luottamustehtävät (esim. eettisissä toimielimissä)
- Oulun yliopiston yliopistokollegio, jäsen 2022-2025
- Oulun yliopistokollegio, hallituksen ulkopuolisten jäsenten valintaa valmisteleva elin, jäsen
- Aiempia luottamustehtäviä: Oulun yliopiston koulutusneuvosto, Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto, kasvatustietieteiden ja opettajankoulutusyksikön yksikköneuvosto
Väitöskirjan esitarkastajana toimiminen
- Mark Björn: “Development of an effective pedagogy EEG simulator: design-based research project among biomedical laboratory science students” (Jyväskylän yliopisto)
- Janne Fagerlund: “Teaching, Learning and Assessing Computational Thinking through Programming with Scratch in Primary Schools” (Itä-suomen yliopisto)
- Mika Lentonsaari: “Nonlinear Storytelling Approach to Developing Computational Thinking Skills” (Helsingin yliopisto)
Väitöskirjalautakuntien jäsenyydet
- Marge Kuismin: “Reference Architecture for DataCollection and Analytics in Smart Schoolhouse” (Tallin Ulikool)
Tieteellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja muut yhteiskunnalliset ansiot
Ansiot tiedeviestinnässä ja asiantuntijana toimiminen mediassa
- Generation AI hankkeen vuorovaikutusasiantuntijatehtävissä toimiminen
- Useita asiantuntijahaastatteluita ym. (näistä tulee erillinen sivu)
- Useita mielipidekirjoituksia sanomalehdissä
Tutkimustuotosten hyödyntäminen (sekä omien että muiden)
- Lausuntoja lausuntopalvelu.fi palvelussa
- Hallituksen esitysluonnos perusopetuslain muuttamisesta. Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/17928/2024 (ns. kännykkäkieltolaki)
- Tekoäly varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa – lainsäädäntö ja suositukset. Lausuntopyynnön diaarinumero: OPH-4945-2024
- Luonnos Suomen digitaaliseksi kompassiksi. VN/25733/2021
Muut yhteiskunnalliset ansiot ja tunnustukset
- Oulun kaupunginvaltuusto, kaupunginvaltuutettu (2017-2021, 2021-), KOK
- Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta, jäsen (2017-2023)
- Oulun kaupungin sivistyslautakunta, jäsen, 2023-
- Pohjois-pohjanmaan maakunta, maakuntavaltuutettu (2017-2021, 2021-)
- Pohjoispohjanmaan hyvinvointialue, 5. varavaltuutettu. (2021-)
avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen, esim. tutkimus- ja tietoaineistojen tuottaminen ja vastuullinen jakaminen
- Olen useiden kansallisten digitaalisten välineiden opetuskäyttöön liittyvien yhteisöjen ylläpitäjä ja perustaja, joista merkittävimmät ovat: tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa (yli 20.000 jäsentä) ja Microsoft Office365 oppimisessa ja opetuksessa. (yli 10.000 jäsentä).
- Olen jakanut koko työurani ajan esitykset, kurssien sivustot ym. opettajayhteisölle aina kun se on ollut mahdollista. Esityksiäni löytyy mm. Slideshare-palvelusta, LinkedIN profiilistani ja AOE.fi sivustolta.