Alla kaupungin vastaus valtuustoaloitteeseeni “Mopomiitti-tapahtumien järjestäminen kaupungin toimesta yhteistyössä nuorten ja muiden toimijoiden kanssa:
Kiitos aloitteestanne,
Vastaus:
Oulun kaupungin nuorisopalvelut on kartoittanut valtakunnallisesti mopomiittien järjestämiseen liittyviä käytänteitä. Valtakunnallisesti kaupungit ovat mukana rahallisella avustuksella miittien järjestelyissä. Kaupungit eivät ole itse järjestämässä miittejä. Vastuuseen liittyvien selvitysten pohjalta Oulun kaupunki ja nuorisopalvelut ei voi olla mopomiitin järjestäjänä, koska kaupunki tapahtuman järjestäjänä olisi aina vastuussa sen turvallisuudesta. Jos alueella tapahtuu onnettomuus, onnettomuustilanteessa turvallisuudesta vastuussa on aina linjassa ensimmäinen viranhaltija. Mikäli turvallisuutta ei voida taata, kaupungilla ei voi olla roolia mopomiittien järjestämisessä. Delegointi ulkopuoliselle järjestäjälle ostopalveluna ei poista kaupungin vastuuta.
Mikäli tapahtumalle löytyy vastuullinen järjestäjä, voi nuorisopalvelut olla tukemassa tapahtuman järjestämistä eri tavoin esimerkiksi suunnittelussa, lupiin ja niiden hakemiseen liittyvissä asioissa, vakuutuksissa tai yhteydenpidossa viranomaisiin, kuten poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa. Nuorilla on mahdollisuus anoa kaupungilta Nero -toimintarahaa mopomiitin järjestämiseksi https://www.nuortenoulu.fi/nuorten-toimintaraha-nero/ . Nuorisopalveluiden työntekijöiden on myös mahdollista jalkautua itse tapahtumaan.
Valmistelija: perusopetus- ja nuorisojohtaja Marjut Nurmivuori
Ystävällisin terveisin Mika Penttilä
sivistys- ja kulttuurijohtaja
sivistys- ja kulttuuripalvelut
Oulun kaupunki