fbpx
Kategoriat
Muut Puheet Tieteelliset tilaisuudet

Puheeni Oulun yliopiston kollegion järjestäymiskokouksessa 13.1.2022

Oulun yliopiston kollegio järjestäytyi 13.1.2022

— tästä alkaa kollegion järjestäytymiskokoukseen kirjoittamani puhe

Arvoisa kollegio,

Kuten Oulun yliopisto itse kertoo, olemme kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka tuottaa uutta tieteellistä tietoa ja siihen perustuvia ratkaisuja sekä kouluttaa tulevaisuuden suunnannäyttäjiä. Vuonna 1958 perustettu yliopistomme on yksi maamme monitieteisimpiä ja suurimpia yliopistoja.

Viimeisten vuosien aikana yliopistomme on ollut paljon julkisuudessa erilaisten visionääristen kampussuunnitelmien johdosta. Yliopiston hallitus päätti Joulukuussa äänin 7-5 hyväksyä keskustakampuksen hankesuunnitelman, josta jätettiin viisi eriävää mielipidettä.
Myös osa henkilöstö- ja opiskelijajärjestöistä on esittänyt kriittisiä kantoja hanketta kohtaan.

Eriävissä mielipiteissä esitetyt huomiot ovat sellaisia, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua niin yliopistoyhteisössä kuin yliopistoyhteisön ulkopuolella.

— aloitin kollegiossa puheeni tästä —
Arvoisat läsnäolijat, yliopistomme purjehtii varsin vaarallisilla vesillä. Siksi on keskeistä, että kollegion puheenjohtajana toimii sellainen henkilö, jolla on pitkäaikaista hallinnollista kokemusta yliopistoyhteisön eri tehtävissä. Näkisin mielelläni puheenjohtajana entisen koulutusrehtorin.

Olli Silven on tehnyt ansiokasta työstä avaamalla yliopistoyhteisöä koskevia asioita blogissaan. Ilman häntä nämä faktoihin perustuvat asiat olisivat jääneet pimentoon.

Toisaalta minulla on kokemusta koulututusneuvoston jäsenyydestä siltä ajalta, kun Helka-Liisa Hentilä toimi koulutusrehtorina. Opin tuntemaan Helka-Liisa Hentilän tasapuolisena, nöyränä ja ystävällisenä koulutusrehtorina.

Uskon, että Helka-Liisa Hentilä kykenisi toimimaan yliopistoyhteisöä yhdistävänä voimana tässä hankalassa tilanteessa, jossa yliopistomme tällä hetkellä on.

Kannatan tehtyä esitystä Helka-Liisa Hentilän valitsemiseksi Oulun yliopiston kollegion puheenjohtajaksi

Kirjoittanut Jari Laru

Jari Jukka Laru (s. 9. maaliskuuta 1975) on oululainen yliopistonlehtori ja kaupunginvaltuutettu. Laru on koulutukseltaan luokanopettaja, joka työskentelee Oulun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnassa teknologiatuetun oppimisen ja opetuksen yliopistonlehtorina. Laru toimii myös luennoitsijana ja kouluttajana yrityksensä (Larux tmi) kautta.

Laru asuu Jäälissä ja toimii alueen asukasyhdistyksen puheenjohtajana. Hänellä on kolme lasta, puoliso ja kissa. Hän harrastaa ruoanlaittoa, leipomista, kirjallisuutta ja 1970-luvulla rakennetun talon remontointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights