Olen käytettävissänne.
Olen ehdolla Oulun yliopiston hallintovaaleissa kollegion jäseneksi. Minulla on pitkäaikainen ja laaja kokemus yliopiston hallintotehtävistä. Tällä hetkellä toimin Oulun yliopiston koulutusneuvoston jäsenenä sekä Digipedagogiikan kehittäminen, oppimisympäristöjen laatu-ohjausryhmän jäsenenä.
Tavoitteita:
- Henkilöstön hyvinvointiiin, yliopiston yhteisöllisyyteen ja opetushenkilöstökunnan asemaan kiinnitettävä huomiota
- Viestinnän avoimuus ja kriittisen keskustelun mahdollistaminen on keskeistä.
- Digitalisaation populla olemme vasta alussa. Rohkeita avauksia tällä polulla!
- Tilahankkeisiin malttia. Nykyiset kampukset ovat toimivia tiede- ja opetusyhteisöjä
Äänestä hallintovaaleissa 3.11 ja 4.11. Vain äänestämällä voit vaikuttaa
Linnanmaan kampus on ainutlaatuinen monitieteinen tutkimusyhteisö
Yliopisto on toiminut Linnanmaalla vuosikymmenten ajan ja alueen toimijoiden välille on kehittynyt hyvin monenlaista synergiaa.
Yliopiston tiedekuntien sijainti bio- ja lääketieteen aloja lukuunottamatta saman katon alla tarjoaa tiedekuntien väliselle monitieteiselle yhteistyölle erittäin hyvät puitteet, on kyse sitten opetuksesta tai tutkimuksesta.
Ollaanko keskustakampushankkeen myötä erottamassa opetusta- ja tutkimusta toisistaan? Se olisi ristiriidassa universaalin akateemisen tutkimuksen ideaalin kanssa: tutkijat opettavat ja opettajat tutkivat. Niitä ei pysty irroittamaan toisistansa ilman, että tuhoaa jotain keskeistä yliopiston toimintaajatuksesta.
Olen ottanut kantaa yliopistokeskusteluun
Olen kirjoittanut eri rooleistani käsin lukuisia Oulun yliopistoa käsitteleviä mielipidekirjoituksia ja pitänyt puheenvuoroja 2010-2020 välisenä aikana.
Kirjoitukset ja puheenvuorot löytyvät täältä: https://www.jarilaru.fi/jari-larun-puheita-ja-kirjoituksia/
Olen tieteenrajat ylittävä tutkija ja opettaja
Olen ollut opiskeluajoistani saakka kiinnostunut monitieteellisestä näkökulmasta. Aloitin vuonna 1997 luokanopettajan opinnot ja vuonna 1999 tietojenkäsittelytieteiden opinnot. Uuden teknologian hyödyntäminen ihmisten vuorovaikutuksen tukena on kiinnostanut minua aina, joka näkyy niin tutkimuksessani kuin opetuksessani hyvin vahvasti.
Olen ollut mukana lukuisissa tilahankkeissa, joista esimerkkejä ovat Luentosali L2, ihmistieteiden tutkimusinfra LeaForum ja KTK:n uudet tilat. Pääasiallinen opetustilani “digiluokka KTK149” on kansallisesti ja kansainvälisesti tarkasteltuna ainutlaatuinen oppimisympäristö, siinä missä LeaForum on vastaavasti uniikki tutkimusinfrastruktuuri. Molemmille yhteistä on se, että olen ollut mukana niitä kehittämässä ja ideoimassa alusta saakka.
Työkokemus
Ennen opetustehtäviä tein väitöskirjaa kansallisessa oppimisympäristöjen monitieteisessä tutkijakoulussa. Väittelin vuonna 2012 aiheesta “Scaffolding learning activities with collaborative scripts and mobile devices“.
Olen ollut alusta saakka oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikön (LET) leivissä ja mukana erilaisissa hallinnollisissa luottamustehtävissä.
- Yliopistonlehtori, Teknologiatuettu oppiminen ja opetus — Kasvatustieteiden tiedekunta, 2013-2021
- Yliopisto-opettaja, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö — Kasvatustieteiden tiedekunta, 2011-2013
Tuntuuko sinusta, että yliopiston tulevaisuusvisiot ovat muuttuneet konsulttikieleksi?
Konsulteilla on tärkeä roolinsa yritysten ja yhteisöjen toiminnan kehittämisessä, mutta onko konsulttikieli ottanut yliotteen Oulun yliopiston kehittämisvisioissa? Ovatko henkilöstölle ja opiskelijoille suunnatut kyselyt sellaisia, joiden avulla saadaan sitoutettua korkeasti koulutettujen ammattilaisten tiedeyhteisö?
Tulevaisuuden yliopisto?
Olemme viimeisten vuosien aikana kuulleet paljon näkemyksiä siitä millainen tulevaisuuden kampus voisi olla.
Henkilökunta on saanut katsella tätä keskustelua pitkälti sivusta, vaikka tiedeyhteisöllä voisi olla tähän keskusteluun paljonkin annettavaa. Yksinkertaistavat kyselyt tai niukan keskustelun kuulemistilaisuudet eivät täytä akateemisen keskustelun reunaehtoja.
Me tieteentekijät luomme tulevaisuutta päivittäin työssämme, on se tutkimusta tai opetusta.
Yliopistomme on lähtenyt “seikkailujen tielle” ja se on huolestuttava suunta.
Myös tulevaisuuden suunnitelmien tulisi perustua tiedeyhteisön sitouttamiseen ja kunnollisten, tieteellistä tutkimusta kunnioittavien, menetelmien hyödyntämiseen.
Yliopiston tulisi kuulla henkilöstöä nykyistä enemmän ja keskittyä huolehtimaan tutkimuksen ja opetuksen olosuhteista ja edellytyksistä eikä vain katsella kauas tulevaisuuteen.
Muista äänestää 3.11 tai 4.11.