Kategoriat
Liikunta Poliitiikka

Liikkuva Oulu voi hyvin

Tässä tekstissä käsittelen ulkoilua ja ulkoilureittejä. Liikunta lisää hyvinvointia.

Oulussa on erinomainen latuverkosto

Tänä talvena monet Oululaiset ovat rientäneet hiihtämään, sillä olosuhteet ovat olleet erinomaiset. Erityisen paljon kehuja on saanut Jäälin ja Hönttämäen välinen latu, jonka kunto on useimmiten erinomainen.

Jääli-Hönttämäki -latu on esimerkki liikuntapalvelusta, joka on osa sivistys- ja kulttuuritoimen kokonaisuutta. Ulkoilureitti on tehty laadukkaasti, jonka vuoksi sitä on helppoa hoitaa. Tiesitkö, että Oulussa on talvisin 350km hiihtolatuja?

Kun sosiaali- ja terveystoimi aikanaan siirtyy maakunnan hoidettavaksi (siltä se näyttää) jää kuntalaisten hyvinvoinnin ylläpitäminen edelleen kaupungin vastuulle.

Yhteiskunnan etu on hyvinvoiva kuntalainen. Liikunta, kulttuuri ja koulutus ovat tässä asiassa avaimia! Eikös vain?

Kyllä otti koville, olisi syytä liikkua enemmän.

Olen tällainen sunnuntaihiihtelijä

Oikealla on pieni pikainen video sunnuntaihiihtäjän sielunmaisemasta. Sain puolisoltani kyydin Koiteliin, josta hiihtää pamautin Jääliin.

Maisemat olivat kuin postikortista! Harmillisesti puhelimeni akku kestää pakkasta heikosti, joten kuvat ja videot jäivät enimmäkseen ottamatta.

Raporttini purkitin hiihdon päätteeksi nörttiturvallisesta paikasta eli tietokoneeni ääreltä! Koville otti! Kuinkahan saisimme kaltaiseni äijänjörrikät liikkumaan enemmän?

Koiteli-Jääli reitti on talkootyön tulosta!

Osa reiteistä on talkoilla ylläpidettyjä! Niin oli tämäkin latu!

Hiihdin Koitelista Jääliin vapaaehtoisvoimin toteutettua ja ylläpidettyä 7km mittaista perinteisen uraa pitkin. Oulun kaupunki on osallistunut ladun ylläpitämiseen kustantamalla Jäälin asukasyhdistyksen tekemän latuhöylän hankinnan kohdeavustuksena. Siitä kuuluu kiitos lähidemokratiatoimikunnalle ja kaupungin yhteisöpalveluille.

Ladun varrelle mahtuu “urbaanin erämaan” koko kirjo hakkuuaukiosta vanhaan metsään ja järvestä suohon.

Kesäaikaan samalla välillä on alueen yhdistysten talkoilla rakentama metsätietopolku pitkospuineen ja tietokyltteineen. Riippumatta siitä onko kesä vai talvi, reitillä tapaa aina iloisia ja hymyileviä ihmisiä!

Lähde sinäkin ulkoilemaan! Raitis ilma tekee mielen virkeäksi!

Nuotiopaikkoja Oulun alueella

https://www.tulikartta.fi/

Retkipaikkayhteisön suosittelemat luontopolut Oulun alueella

1. Pilpasuo n. 7 km
2. Liimanninkoski n. 1,5 km
3. Kalimenpolku, Sanginjoki n. 5 km
4. Akionlahden lintulenkki n. 3 km.
5. Koitelinkoskien ympäristö
6. Letonniemi n. 3 km
7. Huutilampi n. 1,5 km

(itse lisäisin tähän Koiteli-Jääli reitin, mutta aikanaan, aikanaan ;))

Oulun kaupungin listaamia ulkoilupaikkoja

Kirjoittanut Jari Laru

Jari Jukka Laru (s. 9. maaliskuuta 1975) on oululainen yliopistonlehtori ja kaupunginvaltuutettu. Laru on koulutukseltaan luokanopettaja, joka työskentelee Oulun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnassa teknologiatuetun oppimisen ja opetuksen yliopistonlehtorina. Laru toimii myös luennoitsijana ja kouluttajana yrityksensä (Larux tmi) kautta.

Laru asuu Jäälissä ja toimii alueen asukasyhdistyksen puheenjohtajana. Hänellä on kolme lasta, puoliso ja kissa. Hän harrastaa ruoanlaittoa, leipomista, kirjallisuutta ja 1970-luvulla rakennetun talon remontointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.