Tieteellisten seurain valtuuskunnnan avoimen tieteen kansallinen koordinaatio-ryhmä on päättänyt myöntää Jari Larulle avoimen tieteen kansallisen palkinnon. Koordinaatioryhmän käyttämät perustelut löytyvät alta:
Avoimen tieteen syyspäivillä 7.12.2020 jaettiin toista kertaa kansallinen avoimen tieteen palkinto ja kaksi avoimen tieteen edistäjät -palkintoa.
Kansallisen avoimen tieteen palkinnon sai yliopistonlehtori Jari Laru (Oulun yliopisto). Larulla on pitkä historia avoimuuden puolestapuhujana sekä opetusmateriaalien, – toteutusten ja esimerkkien avoimena jakajana. Hän on opetuksessaan esitellyt avoimuutta opiskelijoille ja pyrkinyt suljettujen ympäristöjen sijaan käyttämään julkisia ja avoimia alustoja opetuksessa. Laru on myös perustanut ammatillisia Facebook-ryhmiä ja toimii tällä hetkellä mm. Tieto- ja viestintätekniikka opetuskäytössä -ryhmän ylläpitäjänä.
Kevään 2020 aikana Jari Laru on tukenut opettajia etäopetuksen toteuttamisessa verkossa striimattujen asiantuntijahaastattelujen ja kokoamiensa etäopetuksen materiaalien avulla. Hän on ollut myös mukana kirjoittamassa avointa Etäopetuksen näytön paikka -opasta.
Jari Larun Youtube-videokokoelma
Tieteellisten seurain valtuuskunnan avoimen tieteen kansallisen koordinaatioryhmän käyttämät palkintoperusteet.
Lue kiitospuhe täältä
Lue Jari Larun palkinnon myöntämistilaisuudessa esittämä kiitospuhe