Mielipidekirjoitus, joka on julkaistu useissa Sanomalehdissä 1.4.2020 (Kaleva; Turun Sanomat)
Tiedonvälityksen ja viihteen uudet muodot ovat muokanneet ihmisten toimintatapoja viime vuosikymmeninä ennennäkemättömällä vauhdilla.
Lapset ja nuoret varttuvat maailmassa, jossa digitaaliteknologia on kaikkialla läsnä. He ovat digitaalisen median suurkuluttajia vapaa-ajan, viihteen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kontekstissa. Tämä on jo pidempään vaikuttanut heidän oppimistarpeisiinsa ja -odotuksiinsa.
Opetussuunnitelman perusteet uusiutuivat pari vuotta sitten, jonka yhteydessä esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikan sekä monilukutaidon osuutta korostettiin niin laaja-alaisen osaamisen taitona kuin oppiaineisiin integroituna kokonaisuutena.
Etäopetukseen siirtyminen on kuitenkin paljastanut, että opettajien ja oppilaitosten valmiudet hyödyntää digitaalisia välineitä pedagogisesti perustellulla tavalla vaihtelevat merkittävästi. Erot kotien valmiuksissa tukea opiskelua ovat suuret.
Lisäksi on muistettava, että meillä on paljon tukea tarvitsevia oppijoita, joilla on esimerkiksi toiminnanohjauksen tai itsesäätelyn haasteita. Nyt osa heistä kokee omatoimisen opiskelun hankalaksi ilman tehtäväkohtaista tukea.
Etäopetukseen, tehtävien ohjeistukseen ja materiaaleihin tulee kytkeä oppimisen tukeminen kuten koululuokassakin. Nyt tarvitaan yhteistyötä opettajien ja kodin kanssa.
Opetushallituksen ohjeistuksen mukaan etäopetuksessa tulisi hyödyntää koulujen ja kuntien olemassa olevia digitaalisia oppimisympäristöjä ja sovelluksia – mitään uutta ihmeellistä ei tarvita.
Perinteistä oppituntia ei voi sellaisenaan siirtää etäopetukseen, koska digitaalisessa oppimisympäristössä läsnäolon tunne, yhteisöllisyys ja käytettävät työkalut ovat merkittävästi erilaiset. Lähiopetuksen kääntäminen etäopetukseksi ei käy ihan hetkessä, joten meidän tulee olla myös kärsivällisiä.
Oppilaiden kuulumisia ja heidän oppimistaan pitäisi kuulla sekä tukea kaikin keinoin tässä poikkeustilassa.
Jos koronaeristys jatkuu pitkään, on syytä kiinnittää huomiota etäopetuksen laatuun ja kehittämiseen. Liian moni oppilas jää nyt yksin tai opetus on liiaksi vanhempien aktiivisuuden varassa.
Etäopetusta ei ole se, että Wilmassa lähetetään ohjeita ja kirjalliset vastaukset pyydetään palauttamaan Wilmaan. Oppilaiden kuulumisia ja heidän oppimistaan pitäisi kuulla sekä tukea kaikin keinoin tässä poikkeustilassa.
Liian moni opiskelija suorittaa koko koulupäivänsä tai -viikkonsa ilman, että näkee tai kuulee opettajaansa edes verkossa – ainoa kontakti on viesti Wilmassa.
Oppilaan vastuulla ei voi olla “aktiivisen kysyjän” rooli. Uskallamme väittää, ettei opetussuunnitelman oppijan aktiivinen toimijuus tai oppimisen omistajuus tähän tähtää. Opettaja on siis yhä vastuussa opettamisesta.
Suomesta löytyy erittäin innovatiivisia ja loistavia etäopettajiakin, jotka esimerkillään luovat luottamusta etäopetukseen. Oppijat tarvitsevat nyt läsnäoloa, tukea ja ohjausta – tehdään muutoksesta mahdollisuus yhdessä.
ERJA SANDBERG
KT, erityispedagogi, Salo
JARI LARU
KT, yliopistonlehtori, Oulun yliopisto
PETRI ILMONEN
KM, johtaja, TRYcamps kielikoulu, Porvoo
