Kategoriat
Kaupunginvaltuusto Lautakunta Poliitiikka

Jari Laru, kaupunginvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas

Tällä sivulla kerron siitä, mitä tavoitteita olen asettanut toiminnalleni poliitikkona.

Jari Laru, KT, sivistysporvari

Arvoisa äänestäjä

Kaupungin päätöksenteko perustuu yhteistyöhön, jota tehdään niin toimikunnissa, lautakunnissa, kaupunginhallituksessa kuin valtuustossakin. Yksittäinen valtuutettu ei saa asioitaan edistettyä, ilman että laajempi yhteisö seisoo hänen ajatustensa takana.

Populismi ja äkkiväärät näkemykset saattavat upota kansaan, mutta politiikan rakennuspalikoiksi niistä ei ole. Päinvastoin, puoluerajat ylittävät verkostot ja kyky tuottaa perusteltuja puheita, mielipiteitä ja muita tekstejä on tärkeä taito.

Olen oppinut tekemään asioita yhteisön hyväksi jo peruskouluikäisenä poikana, jolloin osallistuin asukasyhdistystoimintaan vanhempieni mukana. On perusteltua sanoa, että olen kasvanut yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi ja että tämä on minulle elämäntapa.

Nykyään olen oman asuinalueeni, Jäälin, asukasyhdistyksen puheenjohtaja. Olen päättäjänä puhunut Oulun 23 suuralueen ja 105 kaupunginosan puolesta. Koen että minulla on puheenjohtajuuteni takia ruohonjuuritason ymmärrystä tavallisten ihmisten arjesta.

Minulla on kokemusta myös kuntalaisaktivismista, olen ollut mukana puuhaamassa Talvikankaan yhtenäisperuskoulua (kun tilanne oli toivoton), vastustamassa punaisenladonkankaan jätteidenkäsittelyaluetta ja sen liitännäistä eli Vasikkasuon yhdyskuntalietteiden kompostointialuetta. En haluaisi olla nimby-ihminen, mutta kun haitat käyvät kohtuuttomiksi, on syytä toimia.

Olen kokenut päättäjä

Kaupunginvaltuutettu

Olen toiminut kaudella 2017-2021 Oulun kaupunginvaltuuston valtuutettuna ja sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsenenä. Näiden ohella olen ollut maakuntavaltuuston varajäsen.

Edellisellä vaalikaudella toimin lähidemokratiatoimikunnan puheenjohtajana ja kaupungin varavaltuutettuna.

Tutkijan koulutus on eduksi

Kunnallispolitiikassa on eduksi hahmottaa suuria kokonaisuuksia ja kyky käsitellä suuria aineistoja. Olen saanut tutkijan ja luokanopettajan koulutuksen 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, josta on ollut paljon hyötyä myös poliittisisten luottamustehtävien hoitamisessa.

Politiikassa on eduksi myös kyky laatia ja pitää puheita sekä taito kirjoittaa mielipidekirjoituksia ajankohtaisista teemoista.

Soveltuva ammatillinen osaaminen

Olen saanut hyödyntää omaa osaamistani opettajana ja opettajankouluttajana erityisesti sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsenenä. ns. superlautakunnan esityslistat ovat pitkiä ja asiat monesti monimutkaisia.

Olen kokenut lautakuntatyöskentelyn mielekkäänä ja tulevaisuuden haaveena olisi toimia joskus lautakunnan puheenjohtajana tai varapuheenjohtana. Pitkänlinjan nörttinä olen myös tukenut ja edistänyt erilaisia digitalisaatioon liittyviä teemoja lautakunnan työssä.

Olen aktiivinen puheiden pitäjä ja mielipiteiden kirjoittaja

Valtuustokauden aikana julkisuudessa ovat pysyneet sinnikkäästi kouluverkostoon, erilaisiin säästöohjelmiin tai suurisuuntaisiin suunnitelmiin liittyvät aihepiirit.

Puheiden pitäminen ja kirjoitusten kirjoittaminen on minulle luonteva tapa vaikuttaa, johon olen harjaantunut myös koulutukseni ja työni kautta. Olenkin kirjoittanut pitkin valtuustokautta varsinkin Kalevaan lukuisia eri tekstejä ottaen kantaa moniin “kuumiin teemoihin”, kuten vaikkapa palveluverkkoon, keskustakampukseen, teatterin säästöihin tai kierikkiin liittyen.

Jos SOTE-uudistus toteutuu..

Asukkaiden hyvinvointi rakentuu koulutuksen, kulttuurin ja liikunnan varaan.

Vaalikausien ylitse ulottuvat tavoitteet

Se mitä ikkunastasi näet..

Terve, turvallinen ja nykyaikainen peruskoulu on jokaisen alueen peruspalvelu. Myös katujen ja kunnallistekniikan on oltava kunnossa.

Avoin hallinto on kaikkien etu

Avoin hallinto edistää yhteisen jyvän löytämistä. Kaupungin toimintojen tulee olla helposti lähestyttäviä ja asiakirjojen helposti saatavissa.

Toimiva kaupunkirakenne

Kaupunkirakennetta on edelleen tiivistettävä ja sitä on tehtävä myös kuusamontien suunnalla. Alueita on kehitettävä tasapainoisesti.

Tässä on hieman esimakua kuntavaalien 2021 teemoista 😉

Kirjoittanut Jari Laru

Jari Jukka Laru (s. 9. maaliskuuta 1975) on oululainen yliopistonlehtori ja kaupunginvaltuutettu. Laru on koulutukseltaan luokanopettaja, joka työskentelee Oulun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnassa teknologiatuetun oppimisen ja opetuksen yliopistonlehtorina. Laru toimii myös luennoitsijana ja kouluttajana yrityksensä (Larux tmi) kautta.

Laru asuu Jäälissä ja toimii alueen asukasyhdistyksen puheenjohtajana. Hänellä on kolme lasta, puoliso ja kissa. Hän harrastaa ruoanlaittoa, leipomista, kirjallisuutta ja 1970-luvulla rakennetun talon remontointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *