Asensin viikonloppuna hämäräkytkimen ulkovalaistusta ohjaamaan. Siinä johtoja vedellessä tapani mukaan kuuntelin radiota. Sattumalta olin Radio Suomen taajuudella jossa toimittaja Jari Korkki haastatteli parhaillaan Nobel palkittua Presidentti Martti Ahtisaarta [Kyseessä oli TV 1:n YLE Ykkösaamun radioitu versio, tässä linkki alkuperäiseen videoversioon]. Vaikka suurin osa haastattelusta sivusikin hänen erittäin menestyksekästä diplomaatin uraansa YK:n ja muiden järjestöjen tehtävissä, toimittaja Korkki kyseli häneltä myös näkemyksiä ajankohtaisiin väkivallantekoihin maassamme. Presidentin vastaus miellytti minua suuresti. Alla vapaasti litteroitu vastaus Toimittaja Korkin tekemään kysymykseen (videoleikkeen perusteella):
Oikeastaan katsoisisin sitä vähän laajemminkin. On paljon puhuttu kuinka rauhanturvaaminen on vaarallista, mä vähän katselin 50-vuoden ajalta tilastoja. Rauhanturvahommissa oli kuollut muutamia kymmeniä, liikenneonnettomuuksissa 34000 ihmistä ja 57000 ihmistä on tehnyt itsemurhan. Perheväkivallasta ei ollut tilastoja noin pitkältä ajalta. Mutta on tiedossa että noin 30 naista tapetaan vuosittain. Kyllä tämä kertoo että jotain on pielessä tässä hyvässä maassa. Meillä on niin valtavasti hyvää tässä maassa. Tämä on pistänyt minut miettimään..
Minusta tuntuu että eräs asia on unohtunut. Jokaisella että pystyy elämään hyvää elämää täytyy kantaa vastuuta omasta elämästään. Ei niin että jos jotain sattuu niin se on aina kirkon, kunnan, valtion tai vaikkapa jonkin järjestön vika. Ei se tarkoita että hyvinvointiyhteiskunta romutetaan. Jokainen meistä tarvii ystäviä ja tässä täytyy myös ympäröivän yhteiskunnan olla mukana. Mutta Jos hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa sitä että yksilö ei kanna mitään vastuuta elämästään niin katson että silloin olemme epäonnistuneet.
Hänen mukaansa me kansalaiset olemme jossain määrin “laitostuneita” ja en voi kyllin olla hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka demari hän onkin ;-). Vanha latteushan on “muutos lähtee yksilöstä” – joka pitä erinomaisen hyvin paikkansa. Voimme vaikuttaa todella lukuisiin asioihin vain muuttamalla kulutustottumuksiamme, liikuntatapojamme, ruokailutottumuksiamme.. lista olisi loputon. Me yksilöt muodostamme yhteisön. Yhteisön tehtävä on välittää niistäkin yksilöistä, jotka eivät kenties halua olla osa tätä yhteisöä ja vetäytyvät. Yhteiskunnan tulee mielestäni olla “taustalla” ja tulla tarvittaessa apuun jos yksilöt eivät jaksa tai pysty elämään itsenäisesti osana yhteisöä.
Tätä “muutos lähtee yksilöstä” tulisi soveltaa myös kuntien järjestämiin peruspalveluihin. Kuinka paljon meillä olisikaan mahdollista vaikuttaa esim. terveydenhuollon kustannuksiin ihmisiä aktivoimalla ja valistamalla. Arjen hyötyliikunta pitää mielen ja kehon kunnossa, mutta myös poissa lääkäriltä. On tietysti naivia väittää että valistamalla me ryhtyisimme huolehtimaan paremmin omasta itsestämme – silti muutoksen siemen on meissä kaikissa!
