TNS Gallupin valituille paloille tekemän tutkimuksen mukaan meidän ikioma Kiiminkimme on kymmenen parhaan joukossa mitattaessa maamme lapsiystävällisimpiä kuntia. Perheemme asui vielä viime talvena Raksilassa Oulun ydinkeskustassa joten omakohtaista vertailupohjaa on tutkimuksessa huonosti sijoittuneisiin isoihin kaupunkeihin.TNS Gallupin mukaan seuraavia asioita pidettiin tärkeimpinä kriteereinä:
Lapsiperheille tärkeimpinä kriteereinä pidettiin muun muassa kohtuuhintaisia asuntoja, koulutuksen tarjontaa, alhaista rikollisuutta sekä muiden lapsiperheiden läsnäoloa.
Meidän muuttopäätökseemme vaikutti erityisesti asuntojen halvempi hintataso ja koettu turvallisuus. Olimmehan täällä käyneet jo vuosikaudet “anoppilassa” ja mummolassa. Ostettuamme mummolan itsellemme kyllä ensitöiksemme kunnostimme varastojen ja autotallin lukot. Isovanhemmat eivät pitäneet ovia lukossa – ei kuulemma tarvitse! Vakuutusyhtiön mielestä kyllä tarvitsee, jos joku “pahis” käy pöllimässä varaston tyhjäksi tavarasta ei korvauksia tule vaikka kuinka väittäisi alueen olevan turvallinen.
Pyöräillessäni töistä kotiin mietiskelin hieman sitä, mikä Jäälistä ja Kiimingistä tekee lapsiperheiden kannalta niin oivallisen. Otin näkökulmaksi pikku-Jarin, joka reilu kaksikymmentä vuotta sitten viipotti vastaavissa maisemissa Raahessa Honganpalon alueella. Muistikuvani omasta lapsuudesta vastaavat hämmästyttävällä tavalla nykyistä elämäämme Jäälissä.
Asuimme 120m2 omakotitalossa kumpuilevalla mäntykankaalla. Alueella oli useita pieniä lampia ja tiheä polkuverkosto metsässä. Kaupunki ei ollut rakentanut alueelle kaavassa merkittyjä pyöräteitä, ne tulivat pääosin vasta vuosituhannen vaihteessa. Koulut yläaste ja lukio mukaanlukien sekä kirjasto ja terveysasema olivat kivenheiton päässä. Honganpalo oli n. 10 kilometrin päässä Raahen keskustasta. Mikäs siellä oli asustellessa.
Kavereita oli runsaasti, olihan miltei kaikki asukkaat muuttaneet alueelle 1970-luvun lopulla Rautaruukin rekrytoidessa tuhansia työntekijöitä kymmenessä vuodessa (ihan kuin Nokia Oulun seudulla).Naapureiden kanssa leikittiin vuodenaikaan sovitettuna mitä moninaisempia leikkejä ulkosalla, liikenteestä ei ollut hyvän asemakaavoituksen vuoksi juurikaan vaaraa. Pyörällä “rossailtiin” metsässä, lammilla seilailtiin styrox-lautoilla ja pimeän tullen seikkailtiin lähimetsissä taskulamppujen kera. Honganpalossa oli kaikki mitä lapsiperhe voi turvalliseen arkeen tarvita. Mielestäni Jäälissä on myös.
Onnea Kiimingille hienosta tuloksesta tässä vertailussa!